maanantai 27. tammikuuta 2025

Kehittämistehtävä

Pohdintoja kehittämistehtävästä

Osana Tripeda-opintoja oli kehittämistehtävä. Minulla oli hieman haasteita tämän kehittämistehtävän kanssa. Lähinnä sen vuoksi, että minulla oli runsauden puolaa, mitä tähän ottaisin. Työssäni teen tällä hetkellä useitakin erilaisia kehittämiseen ja nimenomaan digitaalisuuteen ja digipedagogiikkaan liittyviä tehtäviä. Valitsin kuitenkin yhden ajankohtaisen aiheen eli Oppimisanalytiikan. Tarkoituksena on tehdä Moodle-kurssi, jolla voi opiskella oppimisanalytiikkaan liittyviä perusasioita. 

Sisältöjä ja ideoita napattiin OA-hankkeen nettisivuilta: Oppimisanalytiikasta ammatillisen koulutuksen supervoima - Helsinki OA. Kurssia suunnittelin ja tein yhdessä kahden työkaverini kanssa. Tuolta OA-hankkeesta saatiin kurssirunkoa ja jonkin verran aineistoja. Mutta muuten toteutuksen suunnittelimme itse.

Alustan suunnitelman mukaisesti rakensimme ensin Moodle-kurssin ja sinne sisällöt. Tämän lisäksi kurssille tulee vielä H5P-tehtäviä ja lopuksi kurssin osallistujat voivat suorittaa Osaamismerkin. Osaamismerkkitehtävään tulee ns. "teoria"-kysymyksiä ja niiden lisäksi pitää kertoa oma näkemys asiasta ja/tai miten omassa työssään asioita hyödyntää. Osaamismerkin voi suorittaa myös ilman kurssin läpikäymistä.

Tässä vielä yhteenvetoa tästä kehittämistehtävästä. Ihan loppuun asti en nyt ehtinyt tätä kehittämistehtävää tekemään. Moodle-kurssi on tehtäviä lukuun ottamatta valmis ja osaamismerkit puuttuvat. Seuraavaksi käydäänkin niiden kimppuun. Kurssia on koekäytetty muutaman opettajan kanssa ja he ovat todenneet kurssin sisällön ajankohtaiseksi ja mielenkiintoiseksi. Kun loputkin tehtävät saadaan kurssille tehtyä, esitellään kurssi ensin koulutuspäälliköille. Ja sen jälkeen aina sovitulle ryhmälle, jotka lähtevät näitä opintoja suorittamaan. Ideana on pitää lyhyt esittely niin oppimisanalyytikasta, kurssista kuin kurssin suorittamisestakin. Sen jälkeen opiskelu jatkuu itsenäisesti. Halukkaat voivat kerätä oman "opintopiirin" ja opiskella yhdessä. 


sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Pelipäivä

 Ajatuksia pelipäivästä

Pelipäivä oli oikein mielenkiintoinen ja mukaansatempaava päivä. Näin himo-pelaajana tällainen pelillisyys ja varsinkin kilpailuhenkisyys nappaa minut mukaansa. Ensin ajatteli, että teenpä vain muutaman. Mutta aiheet olivat niin mielenkiintoisia, että jatkoinkin tekemistä. Monesta asiasta jäi jotain muhimaan pääkoppaankin ja niitä sitten suunnittelen toteuttavani tai kehitteleväni töissä edelleen.

Aloitin pelipäivän tekemiset suurimpia pistemääriä antavista tehtävistä. En siksi, että niistä sai eniten pisteitä, vaan sen vuoksi, että niissä oli osittain minulle tutumpia aiheita mutta ehdottomasti minua eniten kiinnostavia asioita. Lähdin siis liikkeelle osaamismerkkejä käsittelevistä aiheista. Ja siitä pikkuhiljaa etenin eteenpäin. Tehtävät ja aiheet olivat mielenkiintoisia. Haastavia minulle niistä teki se, että en tällä hetkellä juuri opeta. Toki opetan tai voisiko sanoa valmennan meidän opettajia. Yritän johdattaa heitä digipedagogiikan maailmaan. Ja useaa tehtävää katsoinkin tältä kantilta. 

Eniten ehkä mieleeni jäi 5-portaan malli. Siihen tuli nyt tutustuttua paremmin ja siitä jäikin ajatus soveltaa sitä myös omaan työhön. Tämän pohjalta on hyvä rakentaa opettajille opastusta verkko-opintojen ohjaukseen ja suunnitteluun.

Tässä ihan lyhyesti sovellettu/tiivistetty 5-portaan malli verkko-opintojen ohjaamiseen:

  • Pääsy ja motivaatio: Opiskelijoiden tulee saada pääsy Moodle-kurssille ja motivoitua oppimisesta tervetuloviestin avulla.
  • Verkossa sosiaalistuminen: Opiskelijat tutustuvat toisiinsa ja luovat yhteisöllisyyttä keskustelualueiden ja pienryhmäkeskustelujen avulla.
  • Tiedonvaihto: Opiskelijat jakavat tietoa ja oppimateriaaleja, kuten artikkeleita ja videoita.
  • Tiedon rakentaminen: Opiskelijat soveltavat oppimaansa käytännössä analysoimalla dataa ja suunnittelemalla projekteja.
  • Kehittyminen: Opiskelijat syventävät osaamistaan ja kehittävät oppimisstrategioitaan reflektoimalla oppimistaan.
Kaiken kaikkiaan Pelipäivä oli antoisa ja innostava. Siinä tuli opittua ihan huomaamatta. Aika meni kuin siivillä, kun mielenkiintoiset aiheet tempaisivat mukaansa. Puhumattakaan pelin jännityksestä. 




keskiviikko 22. tammikuuta 2025

Osaamismerkit

 Digitaaliset osaamismerkit

Minä voisin sanoa, että olen "hurahtanut" digitaalisiin osaamismerkkeihin sekä itse suorittamiseen että niiden kehittämiseen. Oma ensimmäinen suorittamani merkki näkyy olevan tehtynä 2.11.2015. Eli kymmenen vuotta kohta tulee täyteen digitalaisten osaamismerkkien kanssa. 

Kehittämistyössä olen ollut mukana mm. Osuvat taidot hankkeessa, jossa kehitettiin Digitaitojen osaamismerkit: Digitaitojen osaamismerkkijärjestelmä | TIEKE. Olen myös vastannut Luksian osaamismerkkien kehittämisestä ja luomisesta. Ja edelleenkin kehittämistyö jatkuu. 

Osaamismerkit ovat mielenkiintoinen tapa todentaa osaamista. Mutta myöskin jakaa osaamista. Yleisimmin osaamismerkki myönnetään
tiettyjen kriteereiden perusteella eli merkin saaja on osoittanut osaavansa tietyn
taidon merkin ansaitakseen. Osaamismerkein voi osoittaa osaamistaan esimerkiksi
turvallisesta toiminnasta tietotekniikan parissa tai ylipäätänsä omista digitaidoistaan. Osan osaamismerkeistäni olen jakanut LinkedIn-profiiliini. 

Luksiassa on määritetty henkilökunnan digiosaamisen minimitavoitteet ja näistä on luotu digitaaliset osaamismerkit. Näitä merkkejä pilotoitiin muutamalla alalla vuonna 2023, ja tällä hetkellä ne ovat osa Luksian toimintatapaa. Digitaalisten osaamismerkkien kehittämistyö jatkuu ja niitä tullaan laajentamaan muuhunkin osaamiseen kuin digitaitojen osaamiseen. Kehittämistyö siis jatkuu edelleenkin. Minun suorittamieni merkkien jälkeen löytyy kuvaus Luksialle suunnitelluista merkeistä.

Tässä jotain minun suorittamiani osaamismerkkejä:


Pelillisyys opetuksessa
Verkko-oppimisprosessin suunnittelu
Digitaalisuus osaamisen arvioinnissa
Virtuaaliympäristöt
Tekoäly opetusmateriaalin tuottamisessa
Tekoäly ja eettiset periaatteet
Digitukija - osaamismerkki
Digitukija - Digitaidot
Digituki - Ohjaustaidot
Digituki - Eettinen ohjeistus
Osaamismerkein ohjattua oppimista
Osaamisen arviointi työpaikalla
Arvioinnista päättäminen
Osaamisen arviointi
Näytön suunnittelu
OSAAMISMERKIT JA KONSTELLAATIOT
Digiope Erikoistumiskoulutus
DigiErko Toimintakulttuuri
DigiErko Opettajan medialukutaito
DigiErko Oppimisprosessin ohjaaminen
DigiErko Tulevaisuuden työ
Osaamismerkkiosaaja
Osaamismerkkien arviointi
Verkko-ohjaus
Osaamismerkkiohjelmistot (OBF ja OBP)
Digitaaliset osaamismerkit








Luksian digitaaliset osaamismerkit


Suunnittelimme pienen ryhmän kanssa Luksialle omia digitaalisia osaamismerkkejä. Näiden merkkien avulla määritettiin digitaitojen minimivaatimukset. Eli kuvattiin ne taidot, jotka kaikilla oppilaitoksen henkilöstöllä tulisi olla. Lisäksi opetushenkilöstölle laadittiin omat minimivaatimukset. Sisältöjä voit tarkemmin tarkastella tästä

Luksian digitaitojen osaamismerkit














































Ajatuksia Tripedasta

 Olen aina ollut innokas osallistumaan "kaiken maailman" koulutuksiin, joissa voin vahvistaa sekä omaa pedagogista osaamista että ...